Erektiohäiriöillä voi olla suuri vaikutus miehen elämänlaatuun, mutta moni ongelmasta kärsivä arkailee silti hakea apua. Erektiohäiriöiden hoitoon käytettävät lääkkeet ovat reseptilääkkeitä, joten lääkkeiden saamiseksi täytyy aluksi saada resepti lääkäriasemalta tai etälääkäriltä. Erektiovaivoihin on olemassa myös paljon luontaistuotteita, joita saa ilman reseptiä.
Erektiolääkkeet netistä ilman reseptiä?
Erektiohäiriöstä kärsivän kannattaa unohtaa lääkkeet ilman reseptiä mieskunnon parantamiseen. Erektiolääkkeet ovat reseptilääkkeitä, joten niiden ostaminen apteekista tai netistä tapahtuu reseptillä. Koska potenssilääkkeiden ostaminen netistä on tehty niin helpoksi, moni ajattelee sen virheellisesti tapahtuvan ilman reseptiä. Todellisuudessa voit saada reseptin tilaamisen yhteydessä apteekin tarjoaman tekstipohjaisen konsultaation avulla.
Erektiohäiriö on yleinen ja kiusallinen ongelma, jonka monet miehet kohtaavat elämänsä aikana. Koska erektiolääkkeet vaikuttavat esimerkiksi verenkiertoon, voi niillä olla haitallisia sivuvaikutuksia, jos niitä ei käytetä oikein. On siis tärkeää, että lääkäri huomioi miehen terveydentilan, ennen reseptin kirjoittamista. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksista kärsivien on käytettävä erektiolääkkeitä hyvin varoen.
Nykyisin erektiolääkkeet voi tilata myös netistä täyttämällä terveyslomakkeen verkkoklinikan sivustolla. Etälääkäri tekee päätöksen reseptin kirjoittamisesta terveysselvityksen pohjalta, ja lääkkeet toimitetaan asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen. Jos olet mies, joka ei halua käydä paikallisella lääkäriasemalla tämän ongelman tiimoilta ja sitten hakea lääkkeitä paikallisesta apteekista, verkosta potenssivalmisteiden tilaaminen voi sopia sinulle.
Miten erektiolääkkeet tilataan netistä?
Erektiohäiriölääkkeiden tilaaminen verkosta on nykyisin tehty hyvin helpoksi ja turvalliseksi. On kuitenkin tärkeää tilata vain verkkosivuilta, joissa asiakkaalle kirjoitetaan resepti tilauksen yhteydessä. Jos jokin sivusto myy lääkkeet ilman reseptiä mieskunnon parantamiseen, ei se toimi laillisesti, eikä asiakas tällöin voi tietää edes mitä lääkkeet sisältävät. Ilman reseptiä ostettavat erektiolääkkeet altistavat aina riskeille, ostipa ne sitten mistä vain.
Kun ostat erektiolääkkeitä turvalliselta sivustolta, ensimmäinen askel on valita, mitä erektiohäiriölääkettä haluat ostaa. Sen jälkeen sinun on täytettävä terveysselvitys, jossa kysytään kaikista lääkkeen ottamiseen vaikuttavista tekijöistä. Lääkäri voi tämän perusteella päättää, onko lääke sopiva asiakkaalle, ja kirjoittaa reseptin. Jos lääkäri ei päätä kirjoittaa reseptiä, asiakkaan ei yleensä myöskään tarvitse maksaa mitään. Verkkoklinikoiden hintoihin sisältyy yleensä lääkärin konsultaatio, lääkkeet ja toimitusmaksut.
Etälääkärin kirjoittama resepti lähetetään sähköisesti ja automaattisesti apteekkiin, joka tekee yhteistyötä verkkoklinikan kanssa. Apteekissa henkilökunta pakkaa tuotteet ja lähettää ne asiakkaan antamaan osoitteeseen. Lääkkeet lähetetään neutraalissa paketissa asian arkaluonteisuuden vuoksi, eikä paketin kyljessä lue, mitä se sisältää. Toimituksen asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen hoitaa tyypillisesti UPS:n ja DHL:n kaltaiset kuljetusyhtiöt.
Lääkkeiden valinnassa otetaan huomioon erektiohäiriön syy
Erektiolääkkeet, kuten niiden nimikin kertoo, on tarkoitettu parantamaan ongelmia, jotka liittyvät erektion saamiseen tai ylläpitämiseen. Erektiohäiriö on erittäin yleinen vaiva, joka voi vaikuttaa kaikenikäisiin miehiin. Erektiohäiriön taustalla voi olla erilaisia fyysisiä, psyykkisiä tai elimellisiä syitä.
Ikääntyessä madaltunut testosteronin taso ja heikentynyt verenkierto vaikuttavat vääjäämättä myös erektioon. Keski-ikäisillä miehillä stressi, väsymys, heikentyneet yöunet ja madaltunut testosteroni aiheuttavat usein ongelmia mieskunnossa. Nuorilla miehillä seksiin liittyvä jännitys ja suoristuspaineet voivat aiheuttaa ongelmia erektion kanssa. Alkoholin suuri kulutus on myös hyvin yleinen tekijä, joka heikentää erektiota välittömästi sekä välillisesti.
Erektiohäiriö voi johtua myös näistä tekijöistä:
- ongelmat parisuhteessa
- virikkeetön seksielämä
- masennus
- sairaudet
- lääkkeiden haittavaikutukset
- liikunnan puute ja ylipaino
- tupakointi, huumeet, anaboliset steroidit
Erektiovaikeuksien taustalla on siis hyvin usein myös psyykkiset tekijät, joiden ratkaisuksi voi joskus riittää myös keskustelu oman kumppanin kanssa. Seksiongelmien vuoksi monet pariskunnat hakeutuvat myös pariterapiaan. Stressi, masennus, väsymys ja parisuhdeongelmat näkyvät nopeasti myös mieskunnossa.
Suurin osa miehistä saa potenssiongelmaan ratkaisun potenssilääkkeistä, mutta niiden kanssa on suositeltavaa yrittää korjata myös varsinainen juurisyy. Tupakoinnin lopettaminen, alkoholin kulutuksen vähentäminen, vitamiineja sisältävän ruokavalion varmistaminen ja ylipainoisen ihmisen kohdalla painonpudotus voivat näkyä nopeastikin kohentuneena erektiona. Erektiolääkkeet kirjoitetaankin tyypillisesti otettavaksi vain tilapäisesti, kunnes varsinainen juurisyy on korjaantunut miehen elämässä.
Käytetyimmät lääkkeet mieskunnon parantamiseen
Erektiolääkkeitä käytetään, jotta mies voi saada riittävän voimakkaan erektion yhdyntää varten. Käytetympiä erektiolääkkeitä ovat Viagra, Levitra ja Cialis. Viime vuosina myös näiden lääkkeiden rinnakkaislääkkeet, jotka pitävät sisällään samaa vaikuttavaa ainesosaa kuin alkuperäislääkkeet, ovat kasvattaneet suosiotaan. Näitä geneerisiksikin lääkkeiksi kutsuttuja lääkkeitä ovat muun muassa Sildenafil, Vardenafil sekä Tadalafil.
Kaikki nämä lääkkeet kuuluvat PDE5-estäjiin, eli niiden toimintamekanismi erektion parantamisessa on hyvin samanlainen. Nämä lääkkeet eivät lisää libidoa eli seksuaalista viettiä. Mikäli erektio-ongelma johtuu heikoista libidosta, ongelma voi korjaantua esimerkiksi testosteronihoidolla tai masennuspotilaan tapauksessa masennuksesta parantumisella. Erektiolääkkeet toimivat halutulla tavalla vasta, kun mies kiihottuu seksuaalisesti.
Erektiolääkkeet ovat reseptilääkkeitä muun muassa siitä syystä, että ne voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia sekä vaarallisia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Lääkkeet ilman reseptiä mieskunnon parantamiseen kannattaakin unohtaa jo pelkästään oman terveytensä vuoksi.
Erektiolääkkeiden käyttö
Mieskunnon parantamisessa käytetään usein PDE5-estäjiä, jotka niellään veden kanssa. Usein käytetyimmissä lääkkeissä vaikuttava aine voi olla esimerkiksi tadalafiili (Cialis), vardenafiili (Levitra), avanafiili (Spedra) ja sildenafiili (Viagra). Kun mies kiihottuu seksuaalisesti, peniksen hermopäätteistä erittyy typpioksidia. PDE5-estäjät kohentavat typpioksidin aikaansaamaa verisuonten rentoutumista ja laajenemista. Näin verenkierto lisääntyy peniksen paisuvaiskudoksessa ja tuloksena voimakkaampi erektio.
Mieskuntoa kohentavien lääkkeiden ottaminen aloitetaan normaalisti pienellä annoskoolla. Annoskokoa ei saa mennä muuttamaan ilman lääkärin konsultaatiota. Tadalafiili eroaa vaikutuksensa suhteen eniten muista PDE5-estäjistä. Sitä voi ottaa yhtä hyvin ruokailun yhteydessä, kuin tyhjään vatsaan. Se myös voi vaikuttaa mieskuntoon positiivisesti jopa 36 tuntia, kun muut PDE5-estäjät vaikuttavat noin 3–5 tuntia.
Erektiolääkkeet on otettava noin 30–60 minuuttia ennen suunniteltua yhdyntää, jotta ne ennättävät vaikuttaa riittävästi. Koska lääkkeet voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, on niitä käytettävä varsinkin aluksi varoen. Alkoholia tulisi myös käyttää maltillisesti, sillä alkoholi ja erektiolääke voivat yhdessä saada verensokerin laskemaan hyvin alhaiselle tasolle.