Levitra on tarkoitettu potenssi-ongelmien hoitoon. Sen tehtävä on vahvistaa ja pitkittää peniksen jäykistymistä, mikäli tämä ei onnistu luonnollisesti. Levitra ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille, eikä naisille. Lääkettä ei tule käyttää, mikäli käyttö pahentaa jotakin vaikeaa sairautta tai aiheuttaa hengenvaaran muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa.

Levitra netistä ilman valmista reseptiä – kokeile konsultaation avulla saatavaa nettireseptiä

Levitra netistä ilman reseptiä ei ole mahdollista, tai ainakaan se ei ole järkevää. Kyseessä on reseptilääke, joten tilaamalla sitä netistä ilman reseptiä saattaa itsensä monille erilaisille riskeille. Lääkettä saa kuitenkin tilattua netistä turvallisesti, tällöin etälääkäri kirjoittaa asiakkaalle reseptin tilauksen yhteydessä.

Levitran hinta

Levitraa myydään netissä 4 – 32 kpl paketeissa, 5-20 mg vahvuuksilla.

Taulukko esittää Levitran hintoja eri annoskokojen mukaan. Hinnat vaihtelevat annoksen ja pakkauskoon mukaan, ja ne ovat esitetty euroissa. Taulukosta käy ilmi, että Levitran hinta nousee annoksen kasvaessa, ja suuremmat pakkaukset ovat yleensä edullisempia kappalehinnaltaan.

Annos4 kpl8 kpl12 kpl16 kpl24 kpl32 kpl
5 mgxxxxxxxxxxxx
10 mgxxxxxxxxxxxx
20 mgxxxxxxxxxxxx
Levitran hinta 2025

Alapuolelta löydät vielä Levitran hintoja milligrammaa kohden. Kuten huomataan halvin Levitra on silloin, kun ostaa isoimman pakkauksen suurimmalla vahvuudella. Muista kuitenkin keskustella lääkärisi kanssa ennen tilaamista ja selvittää mikä vahvuus sinulle sopii sekä voiko Levitraa puolittaa, halkaista tai murskata.

Levitran hinta 2025

Levitran toiminta – Erektio perustuu veren pakkautumiseen

Erektio tarkoittaa peniksen paisumista ja jäykistymistä. Se saa alkunsa aivoista, kun jokin seksuaalinen ärsyke saa aivot lähettämään impulsseja penikseen johtaville hermoille. Peniksen rungossa on sidekudoksesta muodostunut paisuvainen, joka pitää sisällään ontelomaisia hiussuonipoukamia (tarkemmin sanottuna sinusoideja). Myös virtsaputken ympärillä on paisuvaiskudosta.

Valtimot pumppaavat verta normaalisti hiussuonipoukamien läpi laskimoihin. Peniksen paisuvaiskudos ei sisällä paljoa verta, kun penis on niin sanotusti lepotilassa. Seksuaalinen ärsyke saa kuitenkin aivot lähettämään impulsseja, joiden myötä paisuvaiskudoksessa syntyy typpioksidia. Typpioksidi puolestaan rentouttaa lihassolut ja laajentaa peniksen valtimoita.

Kun lihassolut rentoutuvat, paisuvaiskudokseen pääsee virtaamaan enemmän verta ja hiussuonipoukamat täyttyvät verestä. Paisuvaisia ympäröivä valkokalvo samaan aikaan joustaa ja tukee, joten penis jäykistyy. Samalla laajentunut paisuvaiskudos estää veren poisvirtaamisen peniksestä painamalla laskimoita. Laskimoiden seinämät ovat ohuita ja painuvat helposti kasaan.

Erektiohäiriön taustalla monia tekijöitä

Erektiohäiriöihin on monia mahdollisia syitä, sekä fyysisiä että psykologisia. Fyysisiä syitä voivat olla esimerkiksi diabetes, sydänsairaudet, hermovauriot tai hormoniongelmat. Psykologisia syitä voivat olla esimerkiksi ahdistus, masennus tai stressi. Joskus erektiohäiriön syynä voi olla sekä fyysisten että psyykkisten tekijöiden yhdistelmä. Jotkin elämäntapavalinnat voivat myös vaikuttaa erektiohäiriöihin, kuten tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö tai steroidien ja huumeiden käyttö.

Erektiohäiriön taustalla voi olla myös tietyt lääkkeet, kuten masennuslääkkeet tai verenpainelääkkeet. Jos epäilet, että jokin lääke voi aiheuttaa erektiohäiriösi, keskustele lääkärisi kanssa, hän voi suositella vaihtoehtoista lääkitystä. Erektiohäiriö voi johtua myös sairauksista, jotka häiritsevät veren virtausta penikseen, kuten ateroskleroosista tai Peyronien taudista. Joissakin tapauksissa erektiohäiriö voi olla myös leikkauksen sivuvaikutus. Varsinkin eturauhassyövän leikkaaminen aiheuttaa monilla miehillä ongelmia erektion kanssa.

Ikääntyessä erektiohäiriöt yleistyvät, kun testosteronitasot laskevat ja verenkierto hidastuu. Nuorilla miehillä ongelmia voi puolestaan aiheuttaa seksiin liittyvä jännitys ja suorituspaineet. Erektiohäiriöillä voi olla kielteinen vaikutus miehen itsetuntoon ja ihmissuhteisiin. On tärkeää puhua lääkärin kanssa, jos erektion saamisessa tai ylläpitämisessä on ongelmia, jotta apua ja hoitoa saa helposti elämänlaatuun vaikuttavaan vaivaan. Erektiohäiriöihin on monia tehokkaita hoitoja, joten älä epäröi hakea apua, jos sinulla on ongelmia.

Käytetyimmät erektiolääkkeet

Erektiohäiriöön ei ollut ennen 1980-lukua kunnollista hoitoa, mutta 80-luvulla kehitettiin ongelman korjaava ruiskehoito. Ruiskehoito ei ole kuitenkaan kovin helppokäyttöinen ja edullinen, joten tilaa oli vielä uusille innovaatioille. Tällainen tulikin markkinoille vuonna 1998 Viagran myötä. Alun perin Viagran vaikuttavaa ainetta sildenafiilia kehitettiin sydänsairauksien hoitoon, mutta koska sen katsottiinkin vaikuttavan erektioon hyvin positiivisesti, tuli siitä nykyisin erittäin hyvin tunnettu erektiolääke.

Kun Viagran toimintamekanismi selvisi, markkinoille alettiin kehittämään myös muita vastaavalla tavalla vaikuttavia erektiolääkkeitä. Näistä on tullut hyvin käytetyiksi myös vardenafiilia sisältävä Levitra sekä tadalafiilia sisältävä Cialis. Viagran patenttisuoja on myös sittemmin jo päättynyt ja sen vaikuttavaa ainetta sildenafiilia myydään nykyisin myös rinnakkaisvalmisteina, jotka ovat normaalisti Viagraa edullisempia.

Vaikka edellä luetellut lääkkeet vaikuttavatkin hyvin samalla tavalla erektion muodostumiseen, on niillä myös erovaisuuksia esimerkiksi vaikutuksen keston ja sivuvaikutusten suhteen. Tämä vuoksi jokin lääke voi sopia miehelle muita paremmin, ja mikäli jokin lääke aiheuttaa esimerkiksi sivuvaikutuksia, kannattaa kokeilla eri vaikuttavaa ainesosaa sisältävää tuotetta.

Käytetyimpiä erektiolääkkeiden ainesosia ovat:

Mitä Levitra on?

Levitra on reseptilääke, jota käytetään erektiohäiriön hoitoon. Levitra kuuluu lääkeryhmään, jota kutsutaan fosfodiesteraasin estäjiksi ja joka toimii rentouttamalla lihaksia ja lisäämällä verenkiertoa. Levitra on saatavana kalvopäällysteisenä tablettina.

Levitran vaikuttava aine on vardenafiili, ja sitä on saatavana veden kanssa otettavina 5, 10 ja 20 milligramman tabletteina sekä suussa liukenevina 10 milligramman tabletteina. Lääke on tarkoitettu yli 18-vuotiaille miehillä, naisten ei tule käyttää lääkettä. Lääkettä määrätään, mikäli penis ei jäykisty riittävästi tyydyttävää yhdyntää varten. Lääkkeen tehoamisen edellytyksenä on seksuaalinen kiihottuminen.

Kyseessä on reseptilääke, joten Levitra netistä ilman reseptiä on huono ajatus. Ilman reseptiä ostettaessa asiakas ei voi esimerkiksi olla varma lääkkeen alkuperästä tai sisällöstä. Lääkettä saa kuitenkin ostettua myös netistä turvallisesti. Verkkoklinikan etälääkäri voi kirjoittaa reseptin tilauksen yhteydessä ja tuote toimitetaan asiakkaan osoitteeseen.

Miten Levitra toimii?

Levitran vaikuttava aine on siis vardenafiili, joka vaikuttaa estämällä fosfodiesteraasientsyymin toimintaa. Käytännössä vardenafiili estää sykliselle guanosiinimonofosfaatille spesifistä tyypin 5 fosfodiesteraasia, joka tyypillisesti hajottaa syklistä guanosiinimonofosfaattia paisuvaiskudoksessa. Erektio muodostuu, kun paisuvaiskudoksen verisuonet laajenevat syklisen guanosiinimonofosfaatin vaikutuksesta.

Lääkkeen toimiminen edellyttää seksuaalista kiihottumista. Kiihottumisen ja parasympaattisen hermoston aktivoitumisen ansiosta peniksen paisuvaiskudoksessa muodostuu typpioksidia. Syklisen guanosiinimonofosfaatin määrä lisääntyy, kun guanonylaattisyklaasientsyymin reseptoreihin sitoutuu lisää typpioksidia. Tuloksena on erektio, joka kestää niin pitkään, kuin syklistä guanosiinimonofosfaattia on paisuvaiskudoksessa.

Miten Levitraa käytetään?

Levitraa suositellaan otettavaksi 10 milligrammaa noin 30–60 minuuttia ennen suunniteltua yhdyntää. Tabletit otetaan veden kanssa, poikkeuksen muodostaa suussa sulavat tabletit, jotka otetaan ilman nestettä. Ruokailu vaikuttaa vaikutuksen alkamiseen ja varsinkin rasvainen ruoka hidastaa vaikutuksen alkamista.

Tablettien annosta voi muuttaa myös 20 milligrammaan tai 5 milligrammaan hoidon tehokkuuden ja mahdollisten haittavaikutusten mukaisesti. Lääkäri määrää usein pienemmän 5 milligramman annostuksen, mikäli asiakas kärsii maksa- tai munuaisongelmista. Jos asiakas käyttää muita lääkkeitä, jotka estävät vardenafiilia toimimasta tehokkaasti, annostusta voidaan muuttaa. Lääkettä saa ottaa korkeintaan kerran päivässä. Asiakaan tulee tutustua tuoteselosteeseen ennen käyttämisen aloittamista.

Levitran tilaaminen verkosta

Levitraa voi nykyisin tilata netistä Viagran, Cialiksen ja Spedran tavoin turvallisesti. Levitra netistä ilman reseptiä ei ole kuitenkaan järkevää, koska kyseessä on reseptilääke. Jos jokin taho myy lääkettä ilman reseptiä, on toiminta silloin laitonta ja voi aiheuttaa erilaisia riskejä asiakkaalle.

Levitraa saa kuitenkin tilattua myös netistä turvallisesti klinikoilta, joissa etälääkäri kirjoittaa miehelle reseptin tilauksen yhteydessä. Mies valitsee verkkoklinikalla aluksi mitä tuotetta haluaa tilata ja etenee sen jälkeen terveysselvitykseen. Terveysselvityksessä tulee täyttää tiedot omasta terveyden tilastaan.

Asiakkaan kertomien tietojen pohjalta lääkäri voi määrätä erektiolääkettä ja kirjoittaa asianmukaisen reseptin. Tyypillisesti tämän jälkeen resepti lähetetään verkkoklinikan kanssa yhteistyötä tekevään apteekkiin, joka puolestaan pakkaa ja lähettää tuotteet asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen.

Levitran ostaminen tapahtuu siis kuin minkä tahansa muun tuotteen ostaminen netissä, sillä erotuksella kuitenkin, että ostaminen edellyttää terveysselvityksen täyttämisen ja reseptin saamisen. Jos lääkäri päättää olla kirjoittamatta reseptiä, ei asiakkaan tarvitse tyypillisesti myöskään maksaa mitään. Mutta jos mieskunnossa on ongelmia, reseptin kyllä pääsääntöisesti saa aina. Verkkoklinikoiden ilmoittamat hinnat sisältävätkin normaalisti lääkkeet, lääkärin konsultaation sekä toimitusmaksut. Lääkkeitä toimitetaan joka puolelle Suomea.

Onko Levitran tilaaminen netistä turvallista?

Levitra netistä ilman reseptiä ei ole turvallista. Sen sijaan ostaminen verkkoklinikalta, joka edellyttää reseptiä, tilaaminen on turvallista. Nykyisin Levitraa voi siis ostaa kotikaupungin apteekkien lisäksi myös netistä. Maksaminen verkkoklinikalla tapahtuu, kuten missä tahansa muussa nettikaupassa. Monella verkkoklinikalla maksun voi hoitaa esimerkiksi omilla verkkopankkitunnuksillaan.

Laillisesti toimivat verkkoklinikat kiinnittävät paljon huomiota tietosuojaan ja -turvaan. Näin ollen asiakastietojen syöttäminen ja ostaminen tapahtuu aina salatussa SSL-yhteydessä ja tiedot säilytetään palomuurien takana. Verkkoklinikat eivät saa normaalisti myöskään luovuttaa asiakkaan tietoja kolmansille osapuolille.

Tuotteet lähetetään asiakkaalle mahdollisimman huomaamattomassa paketissa asian arkaluonteisuuden vuoksi. Paketin kyljessä ei ole mainintaa paketin sisällöstä, mutta lähettävän apteekin nimi on mainittu mahdollista palautusta varten. Potenssivalmisteet toimitetaan normaalisti DHL:n tai UPS: avulla.

Kenelle Levitra ei sovellu?

Levitra on tarkoitettu täysi-ikäisille miehille, eikä alaikäisten ja naisten tule käyttää lääkettä. Lääke voi aiheuttaa sivuvaikutuksia, joista yleisimpiä ovat lievä päänsärky, kasvojen punoitus ja nenän tukkoisuus. Jos sivuvaikutukset ovat vakavia, kuten sydämen tykytys, tulee lääkkeen ottaminen lopettaa ja jutella lääkärin kanssa.

Levitraa ei saa käyttää seuraavissa tilanteissa:

  • Vardenafiilille tai muulle valmistusaineelle allergisen ei tule käyttää lääkettä.
  • Lääkettä ei saa käyttää henkilöt, joille seksuaalinen kanssakäyminen ei ole suositeltavaa (esim. vakavasta sydänsairaudesta kärsivät).  
  • Verenkierron ongelmista näköhermossa johtuvista syistä näön heikkenemisestä kärsivien ei tule käyttää lääkettä.
  • Lääkettä ei pidä ottaa nitraattien (angina pectoriksen hoitoon tarkoitetut lääkkeet) kanssa yhdessä.
  • Miesten, joilla on epästabiili angina pectoris ja perinnöllinen verkkokalvorappeuma, ei tule käyttää lääkettä.
  • Alhaisesta verenpaineesta kärsivien miesten ei tule käyttää lääkettä.
  • Maksa- tai munuaissairautta sairastavien ja niihin dialyysihoitoa saavien potilaiden ei tule käyttää lääkettä.
  • Miesten, joilla on ollut sydäninfarkti tai aivohalvaus viimeisen kuuden kuukauden aikana ei tule käyttää lääkettä.
  • Lääkettä ei tule käyttää samanaikaisesti sieni-infektioiden hoitoon tarkoitettujen itrakonatsolin ja ketokonatsolin kanssa.
  • Lääkettä ei tule käyttää riokiguaatin ja muiden guanylaattisyklaasin stimulaattoreiden kanssa.
  • Lääkettä ei tule käyttää samanaikaisesti HIV-infektion hoitoon tarkoitettujen proteaasinestäjien kanssa.

Levitran rinnakkaislääkkeet

Levitrasta, kuten monista muistakin erektiolääkkeistä on olemassa niin sanottuja geneerisiä lääkevalmisteita eli rinnakkaisvalmisteita, jotka sisältävät samaa vaikuttavaa ainetta, kuin alkuperäinenkin tuote. Levitra netistä ilman reseptiä ei ole mahdollista ja sama pätee myös rinnakkaisvalmisteisiin, sillä nekin ovat reseptilääkkeitä.

Rinnakkaislääkkeet ovat samassa muodossa, joten niiden vaikutus on aivan vastaava, kuin alkuperäisen lääkkeen. Rinnakkaislääkkeet myös testataan samalla tavalla, joten niiden laatu, sivuvaikutukset ja vaikutusteho vastaavat täysin alkuperäislääkettä. Rinnakkaislääkkeiden menekkiä nostaa kuitenkin niiden edullisuus.

Kun alkuperäislääke menettää patenttisuojan, tulee markkinoille usein edullisempia rinnakkaislääkkeitä, eli geneerisiä lääkkeitä. Levitran ohella vardenafiilia on myynnissä esimerkiksi Vardenafil nimisenä lääkkeenä. Asiakkaiden kannalta rinnakkaisvalmisteiden markkinoille tulo on usein toivottua, sillä muutoin lääkeyhtiöt voisivat pitää hinnat juuri niin korkealla kuin haluaisivat. Myös parhaiten tunnetusta erektiolääke Viagrasta on olemassa rinnakkaislääkkeitä, kuten Sildenafil.

Muita tapoja erektion korjaamiseksi

Lääkkeet tuovat ratkaisun erektio-ongelmiin noin 80 prosentilla miehistä. Aina ei kuitenkaan tarvitse kääntyä lääkkeiden puoleen, ja ratkaisu voi löytyä jopa ilman lääkärillä käyntiä. Ennen lääkkeiden ostamista onkin hyvä pohtia, mistä oma erektiohäiriö voisi johtua. Erektiohäiriön taustalla voi olla seuraavista tekijöistä:

  • huonot elintavat, kuten tupakointi tai alkoholin liikakäyttö
  • sairaudet tai niihin määrätyt lääkkeet
  • ylipaino
  • jännitys ja suorituspaineet
  • liikunnan ja unen puute
  • d-vitamiinin tai testosteronin puutostila
  • stressi, väsymys ja masennus
  • ongelmat parisuhteessa
  • virikkeetön seksielämä

Kuten näistä syistä nähdään, moneen tekijään voi vaikuttaa myös omilla valinnoillaan. Monesti elintapojen parantaminen ei kuitenkaan paranna erektiota riittävästi ja ongelman korjaamiseksi kannattaa kääntyä erektiolääkkeiden puoleen.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on Levitra ja miten se toimii?

Levitra on lääke, joka sisältää vardenafiilia, ja sitä käytetään erektiohäiriöiden hoitoon. Se toimii rentouttamalla peniksen verisuonia, jolloin veri virtaa paremmin ja auttaa miestä saavuttamaan ja ylläpitämään erektiota.

Kenelle levitra on tarkoitettu?

Levitra on tarkoitettu miehille, jotka kärsivät erektiohäiriöistä. Sitä voi käyttää miehet, jotka ovat yli 18-vuotiaita, ja jotka eivät ole allergisia sen sisältämille ainesosille.

Kuinka Levitra otetaan?

Levitra otetaan suun kautta noin 25-60 minuuttia ennen seksuaalista aktiviteettia. Annostus riippuu yksilöllisistä tarpeista ja terveydentilasta, joten on tärkeää seurata lääkärin ohjeita.

Mitkä ovat Levitra -lääkkeen mahdolliset haittavaikutukset?

Levitra voi aiheuttaa joitain haittavaikutuksia, kuten päänsärkyä, nenän tukkoisuutta, huimausta, näön hämärtymistä ja kasvojen punoitusta. Joissain tapauksissa se voi aiheuttaa vakavampia haittavaikutuksia, kuten sydänkohtauksia tai aivohalvauksia, joten on tärkeää kysyä lääkärin neuvoa ennen käyttöä.

Voiko Levitra aiheuttaa riippuvuutta?

Levitra ei aiheuta riippuvuutta, mutta se voi olla koukuttavaa, jos sitä käytetään väärin tai yliannostetaan. On tärkeää käyttää lääkettä vain lääkärin ohjeiden mukaisesti ja välttää sen käyttöä ilman tarvetta.